Manun harrastukset

Manun kanssa on suunniteltu harrastettavan TOKOa, näyttelyitä sekä sohvalla löhöilyä. TOKO-ura on aloitettu jo, näyttelyt vasta suunnitelmissa.

Tottelevaisuuskoulutus

Kuinka ihanaa onkaan kouluttaa koiraa, jolla on jonkin verran miellyttämishalua (sekä ahneutta)? Täytyy myöntää, että kyllä TOKOkin on kivaa, kun on koira joka siitä tykkää! Aiemmin en ollut itse ollenkaan innostunut TOKOsta. Ihailin kyllä ihmisiä, jotka jaksoivat kouluttaa koiriaan enemmän kuin sen pakollisen kotikoulutuksen. Muut koirani on koulutettu juuri ja juuri sen verran, että niiden kanssa on tullut toimeen. Ennen kuin Manu tuli, päätin, että tämän koiran kanssa haluan harrastaa TOKOa. Haasteitahan pitää aina olla. Mutta kuinkas ollakaan, eihän minun ole tarvinnut opettaa koiralle juuri mitään, suurin kouluttaminen / oppimistarve on ollut itsessäni. "Muista seistä suorassa, muista lähteä liikkeelle oikealla jalalla, älä häsellä liikaa!" Kuinka monta kertaa olen näitä kuullut ja kuinka paljon ne vaativatkaan keskittymistä. Vielä kun oppisi luottamaan siihen, että se koira osaa kyllä. Ja Manuhan osaa.

Koira tosiaan oppisi vaikka mitä, kunhan sitä osaisi opettaa. Sen takia onkin hyvä, että on kursseja. Ja se hyvä puoli näissä kursseissa on, että Manu on huomattavasti sosiaalisempi kuin muut koirani. Ja se osaa keskittyä myös minuun, vaikka ympärillä olisi muitakin koiria. Onhan se vielä pentu, mikä muistuu aina välillä mieleen. Esimerkiksi silloin, kun Manu syöksähtelee lentävien lehtien perään, vaikka pitäisi seurata tiiviisti... Ja keskittymiskyky. Vaikka se onkin hyvä, on se myös melkoisen lyhyt. Mutta se kehittyy ja samoin minun kärsivällisyys! Onneksi.


Näyttelyt

Näyttelyihin on myös tarkoitus Manun kanssa mennä. Nyt se on vielä suunnittelun asteella. Tai no, olemmehan me jo osallistuneet yhteen Match Showhun. Tuloksena oli sininen nauha. Mutta sehän sopiikin pojille paremmin kuin punainen nauha! Tuomari ei tainnut pitää siitä, että Manu seurasi vierellä ja tapitti silmiin. Juuri niin kuin sille on opetettu. Mutta liikkeethän siihä kärsivät. Ehkä me vielä opettelemme sen oikean kehäkäyttäytymisenkin...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   
 
Copyright Alma & Nero