Muumi ja kaihi
Kävimme tutkituttamassa meidän 11-vuotiaan Muumi-mamman silmät lokakuun 2006 lopussa. Tiesimme valmiiksi, että sillä on kaihi ja että se ei kovin hyvin näe. Silmät olivat harmaat ja kaihin näki selvästi. Halusimme lähinnä tietää, mitä laatua kaihi on ja onko se mahdollisesti perinnöllistä.
Tutkivana lääkärinä oli Sari Jalomäki, joka on erikoistunut silmäsairauksiin. Kun tuli meidän vuoro mennä tutkimukseen, totesin heti, että Muumilla on sitten kaihi. Sari ihmetteli suuresti, että olemme tienneet kaihista jo muutaman vuoden, mutta emme ole tehneet asialle mitään. Syy, miksi emme ole tehneet mitään, oli se, että en tiennyt, että se enemmälti haittaisi Muumin menoa tai aiheuttaisi kipua. Eikä näön menetys todella tuntunut vähentävän Muumin menoa millään lailla. Ehkä enemmän oli tullut varoittavaa murinaa ja ärinää muille koirille. Välillä sai myös selitellä vastaan tuleville ihmisille, minkä takia koira alkaa yhtäkkiä riehumaan heidän kauppakasseilleen...
Lääkäri tutki silmät ja totesi, että toinen silmä on täysin sokea ja hän ei näe silmän pohjaa ollenkaan. Toinen silmä oli myös sokeutumassa, todennäköisesti se olisi sokeutunut tämän talven aikana täysin, eikä silmän pohjasta siinä silmässä pystynyt paljon sanomaan. Silmät kuitenkin reagoivat valoon, joten todennäköisesti silmän pohjat olisivat kunnossa.
Sari halusi leikata Muumin silmät vielä kun ne kannattaa leikata. Hän kertoi, että kaihi on eräänlainen tulehdus silmässä ja se saattaa aiheuttaa kipua sekä silmän paineen nousua. Sarin mukaan 89 prosenttia kaihileikkauksista onnistuu, eli näkö palautuu. Miettimisaikaa leikkausasiasta Sari antoi pariSaimme heti kahden viikon silmätippakuurin Muumille. Päädyimme leikkaukseen, koska se huomattavasti parantaisi Muumin elämänlaatua eikä terveet silmät aiheuttaisi niin paljon huolta ja murhetta.
Muumin silmät leikattiin kahden viikon kuluttua leikkauksesta. Veimme Muumin oman patjan aamulla kanssa puoli kahdeksaksi eläinlääkäriin. Odottelimme tunnin verran sen seurana, kun hoitajat ja lääkäri antoivat Muumille erilaisia tippoja silmiin noin 15 minuutin välein. Sen jälkeen Muumi rauhoitettiin ja Muumi melkein nukahti omalle patjalle. Sen jälkeen suuntasimme töihin.
Puoli kahdelta hoitaja-Ulla soitti ja kertoi, että leikkaus oli onnistunut hyvin eikä komplikaatioita ollut syntynyt. Muumi oli silloin lähdössä jo ulos tarpeilleen ja saisimme noutaa Muumin työpäivän jälkeen.
Suuntasimme siis äkkiä heti neljän jälkeen noutamaan Muumia, joka tulikin sieltä tötterö päässä kauniilla ruskeilla silmillä maailmaa katsellen. Hoitajan kertoman mukaan Muumi oli käynyt ulkona ja sen jälkeen suunnannut hoitajien taukohuoneeseen pummimaan makupaloja, joita se oli käsittääkseni myös saanut. Saimme nipun hoito-ohjeita ja kasan lääkkeitä mukaan. Tippoja piti silmiin laittaa neljä kertaa päivässä ja antibiootteja ja maksanmakuisia kipulääkkeitä kaksi kertaa päivässä.
Kotiin ajellessamme Muumi sai istua etupenkillä sylissä ja heti siinä huomasimme, että koira taitaa oikeasti nähdä taas jotain. Ohi käveleviä ihmisiä ja koiria tarkkailtiin herkeämättä ja liikennettä piti myös tarkkailla. Ennen kotiin menoa kävimme Mikan vanhemmilla kahvilla. Muumi katseli sisällä sen näköisenä hetken, että tämän näköistäkö täällä on ja ai, tuon näköisiä tekin olette. Ihmetystä kaikille aiheutti se, kuinka reipas Muumi oli jo heti leikkauksen jälkeen. Ei tuntunut olevan kipua lainkaan, ainoa murhe Muumilla tuntui olevan se ikävä muovitötterö, joka törmäsi joka paikkaan, eikä kunnolla voinut juodakaan.
Kotiin päästyämme oli kova työ kerätä kaikki lelut pois, koska koiran piti olla seuraavat neljä viikkoa rauhallisesti. Ei saanut leikkiä, tapella, hyppiä tai kiipeillä. Vain pieniä lenkkejä hihnassa. Yöksi piti Muumille järjestää ”karsina” eteiseen, koska makuuhuoneeseen emme sitä uskaltaneet ottaa. Muumilla kun on tapana nukkua sängyssä ja yöllä olisimme voineet potkaista sitä vahingossa tai se olisi hypännyt sängystä alas mennäkseen juomaan. Myöskään olohuoneeseen ei sitä voinut jättää nukkumaan, koska sitten se olisi aamulla ihan varmasti löytynyt sohvalta nukkumasta. Muumi ei kuitenkaan ollut lainkaan tyytyväinen ”karsinaansa” vaan vinkui puolen yötä ja Mikan piti mennä nukkumaan Muumin viereen eteiseen niin kauaksi aikaa, että Muumi nukahti.
Seuraavana aamuna Muumi vietiin pienelle lenkille, joka oli Muuminkin mielestä tosi hyvä juttu tyyliin ”En minä pidempää lenkkiä olisi kävellytkään tähän aikaan aamusta”. Aamulla oli ensimmäinen kontrollitarkastus. Silloin mitattiin taas silmän paineet ja tutkittiin silmät. Saria huoletti toisen silmän ankara tulehdusreaktio, jonka vuoksi hän määräsi siihen silmään laitettavan kuusi tippaa päivässä ja toiseen silmään jatketaan hoitoa neljällä tipalla. Muuten silmät näyttivät ajankohtaan nähden hyviltä. Leikkauksessa ei oltu aivan saatu yhtä pientä kaihirihmaa poistettua toisesta silmästä, mutta sen ei pitäisi haitata Muumia missään vaiheessa ja toisaalta se saattaisi hävitä silmästä ajan kanssa. Päiväksi Muumi vietiin hyvään hoitoon Mikan isälle, ohjeet tippojen antamiseen oli annettu jo edellisenä iltana. Muumi jäi mielellään hoitoon, koska tiesi saavansa Froliceja.
Siitä se arki alkoi muotoutua kaihipotilaan kanssa helposti, ainoastaan yöt ja sohvalle hyppäämisen kieltäminen olivat ongelmakohtia. Mukavimpia hetkiä olivat ne, kun Muumi lähti lenkillä jahtaamaan lentävää lehteä tai lintua. Oli upeaa huomata, kuinka näön palautuminen piristi Muumia entisestään ja välillä tuntui, ettei käsissä ollut 11-vuotias kaihipotilas vaan 1-vuotias pentukoira...
Viikon kuluttua oli taas kontrolli, jossa poistettiin toisesta silmäkulmasta siihen ommellut tikit ja tarkistettiin silmien vointi. Silmät olivat parantuneet loistavasti ja tippojen anto voitiin vähentää toisenkin silmän kohdalla neljään kertaan päivässä. Kauluri piti olla vielä viikon verran, antibiootteja syödä vielä muutama päivä ja kipulääkkeitä jonkin aikaa. Mutta selkeästi aloimme olemaan jo hyvässä parantumisvauhdissa. Muumi katseli telkkaria ja murisi koirille, joita siellä näkyi, jahtasi edelleen lehtiä ja lintuja.
Nyt, kuukausi leikkauksesta, Muumi on kuin mikä tahansa näkevä koira. Kaihi tuntuu olevan muisto vain, ainoa mikä leikkauksesta muistuttaa, on edelleen neljä kertaa päivässä annettavat tipat ja valokuvissa näkyvät harmaat silmät. Nyt Muumilla on taas kauniit ruskeat silmät, mitkä sillä oli aiemminkin, ennen kaihia. Entistä villimmäksi ja riehakkaammaksi Muumi on nyt muuttunut ja uskaltaa koirapuistossakin juosta huomattavasti pidemmälle pimeään puiden sekaan kuin aiemmin. Vanhoja varoitusmurinoitaan se ei ole vielä unohtunut ja entistä kovempi vahtikoira siitä on tullut. Parvekkeelta pitää murista kaikille ohi kulkeville ihmisille, koska nyt se heidät näkee. Viikon kuluttua on taas silmäkontrolli ja siitä eteenpäin kontrolleja on noin puolen vuoden välein. Tämä on kuitenkin mielestäni pieni vaiva siitä, että Muumi näkee jälleen.
Kiittäisinkin nyt eläinlääkäri Sari Jalomäkeä sekä hoitaja Ulla Kivikantoa ja muuta eläinklinikka Apexin henkilökuntaa erinomaisesta hoidosta!